FAQ

Tähän kerätään tietoa yhdistyksen toimintatavoista ja "pelisäännöistä" esimerkiksi ajo-oikeuksia ja avaimia myönnettäessä sekä ohjeita eri tilanteisiin. Jos jokin askarruttaa voit aina kääntyä yhdistyksen toimihenkilöiden tai hallituksen jäsenten puoleen.

 Säännölliset kokoontumiset

 
Avovesikautena kokoonnumme torstaisin klo 18.00 pottiin harjoittelemaan ja huoltamaan kalustoa. Päivystävä päällikkö huolehtii että aluksilla on miehitys em. aikaan jotta aluksilla on mahdollisuus vierailla.
Talvikautena järjestetään koulutusta miehistöille sekä yhdistyksen muille jäsenille tarpeen mukaan. Näistä tilaisuuksista ilmoitetaan tarkemmin tapahtumakalenterissa.
 

 Yhdistyksessä toimiminen

 
Yhdistyksen pääasiallinen tarkoitus on miehittää yhdistyksen käyttöön asetettuja pelastusaluksia. Yhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus toimia oman osaamisensa, ikänsä ja terveytensä puitteissa pelastusalusten miehistöissä sekä edetä vaativampiin tehtäviin kouluttautumalla yhdistyksen, sekä Suomen Meripelastusseuran kursseilla.
 
Yhdistyksen jäsenyyttä voi hakea henkilöt, jotka hyväksyvät yhdistyksen säännöt. Jäsenyyttä haetaan toimihenkilölle tai johtokunnan jäsenelle toimitettavalla lomakkeella tai sähköisellä hakemuksella ja johtokunta tekee päätöksen hyväksymisestä seuraavassa kokouksessa.
 
Käytössä olevat alukset ovat rekisteröity matkustaja-aluksiksi joten henkilöt jotka eivät ole hakeneet jäsenyyttä tai joiden hakemus odottaa käsittelyä voivat osallistua myös merellä tapahtuvaan toimintaan aluksen päällikön harkinnan mukaan. Huomioitavaa kuitenkin on, että vain jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet ovat seuran tapaturmavakuutuksen piirissä.
 

 Johtokunnan kokoontuminen ja miehistöpalaveri

 
Johtokunta kokoontuu joka kuukauden ensinmäinen tiistai klo 18 sekä tarvittaessa. 
 
Esityksiä ja tiedoksiantoja käsiteltäväksi johtokunnassa voi lähettää kirjallisesti postitse tai kuoressa aseman ilmoitustaululle taikka sähköpostilla hallituksen jäsenille. Ilmoitetut asia käsitellään seuraavan kokouksen yhteydessä.
 
Jokaisen kuukauden ensinmäinen viikkoharjoitus aloitetaan miehistöpalaverilla, jossa käydään läpi ajankohtaiset asiat. 
 

 Alusten ajo-oikeudet ja avaimet

 
Alusten käyttöä sanelevat Suomen Meripelastusseuran määritykset pelastusyksiköiden koulutuksesta. Pätevyydet ja ajo-oikeudet myöntää esityksestä yhdistyksen johtokunta. Ajo-oikeuden myöntämisen ehdottomana vaatimuksena on SMPS:n koulutusjärjestämän mukainen pätevyys kyseiseen alustyyppiin ja riittävä kokemus pelastusyksikön toiminnasta.
 
Avaimia aluksiin, satamaan sekä toimitiloihin myönnetään päivystysmiehistöjen jäsenille, sekä muille jäsenille perustellun tarpeen mukaan esityksestä. 
 
Tekninen toteutus: W3 Group